maanantai 3. lokakuuta 2016

Punavuoren Mokon uusi brunssi + puolukkatuorepuuron ohje

Punavuoren Mokon Farmer's Garden Green Brunch -uutuusbrunssi pyörähti käyntiin syyskuun lopulla.

Uusi menu on satokausien mukaan elävä, lämpimän maalaishenkinen ja raikkaan kasvispainotteinen. Listalta löytyy herkkuja sekä vegaaneille että sekasyöjille. Brunssipöydästä löytyy tuorelingottuja mehuja, haudutettuja puuroja, omatekoisia hilloja, salaatteja, leivonnaisia. Ajatuksena on, että erilaisia ruokavalioita noudattavat voisivat istua saman pöydän ääreen nauttimaan ruoasta ja kaikilla olisi kivaa :)


Mokon täyttävä ja terveellinen puolukkatuorepuuro + maistuva vegaanivahtoehto


1,5 dl kaurahiutaleita tai ruiskaurahiutale -sekoitusta
1/4 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1,5 dl ananasmehua  
1/4 dl pellavansiemeniä rouheena
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kaurajogurttia
2 dl puolukkaa (tai muita marjoja ) osittain soseutettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa / sokeria tai sokerisiirappia

Sekoita kaikki aineet keskenään ja maista. Hiutaleet imevät paljon nestettä, lisää tarpeen mukaan.


Tutustu uuteen brunssimenuun ja varaa pöytä: moko.fi. Varaukset myös puhelimitse 010 3156156 tai sähköpostitse mokomarket@moko.fi.

Kuvat: Tuulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...