keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uudistuneen Moko Market Punavuoren tunnelmia


Punavuoren Moko Market avasi ovensa remontin jäljiltä uudistuneena joulukuun toisella viikolla. Myymälä sai uutuuttaan kiiltävän lattian ja ihania sävyjä seiniinsä. Ruokalijat, kahvittelijat ja ostosten lomassa levähtäjät saivat mukavan oleskelualueen myymälän puolelle. Hyllyt täytimme ihanilla uutuustuotteilla ja vanhoilla tutuilla. 

Tervetuloa inspiroitumaan uuteen myymäläämme!


Kuvat: Tuulia Kolehmainen



tiistai 20. lokakuuta 2015

Punavuoren Moko Goes Piharuoka!

Punavuoren myymälä-kahvilamme laittoi remontin vuoksi ovensa säppiin joulukuulle asti. Lounasasiakkaamme eivät sulkemisuutisesta ilahtuneet, ja saimmekin idean, miten ruokkia nälkäiset suut myös rempan ajan: parkkeerasimme Merikorttelin sisäpihalle ruokavaunun. Tarjoilemme vaunusta aamiaista ja lounasta maanantaista perjantaihin kello kahdeksasta kolmeen iltapäivällä. 

Lounasmenu pitää sisällään vaihtuvan viikon burgerin ja tortillan sekä päivän keiton ja salaatin. Burgereista ja tortilloista on aina tarjolla myös kasvisvaihtoehto. Pienempään nälkään vaunusta voi napata mukaansa täytettyjä leipiä, kahvileipää, jogurttia ja kuumia juomia. Herkut voi nauttia myös pöydän ääressä paikanpäällä aina ilmojen salliessa. Merikorttelin sisäpihalle löydät Pursimiehenkatu 29 kohdalta. Raitovaunu 1A:n päätepysäkki on oven vieressä. Vaihtuvan menun voit tarkistaa Facebook-sivultamme.


Kuvat ja teksti: Tuulia Kolehmainen

tiistai 25. elokuuta 2015

Mokon uusi 100% pellava -mallisto


Uuden pellavamallistomme värimaailma on saanut inspiraationsa elokuisista illankajoista. Kaikki malliston tekstiilit ovat valmiiksi pestyä, pehmoista pellavaa.


Malliston löydät myös verkkokaupastame: moko.fi/haku?q=100%25+pellava

Kuvat: Tuulia ja Tanja


torstai 11. kesäkuuta 2015

A L'Olivier + appelsiini-oliiviöljykakku

A L'Olivierin maustettuja oliiviöljyjä.

Uutuustuote kookos-vinaigrette

Klassikko: kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy.

Balsamicoa moneen makuun. 


Moko Marketteihin saapui tällä viikolla Ranskasta odotettu kuorma A L'Olivierin herkullisia oliiviöljyjä, viinietikoita ja vinaigretteja. Sarjaan kuuluu vaikka mitä maustettuja öljyihanuuksia, mutta tällä kertaa inspiroidumme öljyjen kuningattaresta, kylmäpuristetusta neitsytoliiviöljystä. 

Kaikki eivät ehkä tule ajatelleeksi, että oliiviöljy soveltuu myös monien makeiden herkkujen leivontaan. Nappasin oheisen reseptin A L'Olivierin ranskankieliseltä kotisivulta. Muuntelin sitä hieman ja vedin pari mutkaa suoraksi. Sokerin määrää vähensin dramaattisesti, sillä alkuperäisessä ohjeessa sitä oli 1,5 desiä enemmän! Käytin kakkuun ruskeaa sokeria, mutta sokerin voi korvata myös hunajalla kokonaan tai osittain. Jos kaapista löytyy eteeristä sitrusöljyä, voi sitä lisätä joukkoon pari tippaa lisämakua antamaan. Reseptiä voi muunnella myös eteenpäin lisäämällä taikinaan turkkilaista jogurttia ja vähän enemmän jauhoja. Alkuperäisessä reseptissä appelsiineja ei käsketty missään vaiheessa kuorimaan, joten kuorellinen variaatio kakusta on myös ilmeisesti mahdollinen. Tällöin on tärkeää käyttää luomuappelsiineja ja keitellä kuoret kunnolla kypsiksi. 

Appelsiini-oliiviöljykakku

2 appelsiinia (pienikokoisia appelsiineja 3)
2 dl sokeria
pehmeää voita pannun rasvaukseen
4 dl vehnäjauhoja
3 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria tai maustemitallinen aitoa vaniljaa
4 munaa
6 rkl neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa koristeluun


Kuori ja leikkaa appelsiinit neljään osaan. Kiehauta litra vettä kattilassa, lisää appelsiinit veteen, kiehauta uudelleen ja keittele muutaman minuutin ajan. Kaada vesi pois ja lisää appelsiinien joukkoon puolitoista desiä sokeria ja kaksi desiä vettä. Jos käytät luomuappelsiineja, raasta kuorta reilusti mukaan. Hämmennä seosta liedellä keskilämmöllä puolisen tuntia. Ota kattila liedeltä ja jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreän, halkaisijaltaan n. 25cm irtopohjavuoan reunat ja leikkaa pohjalle leivinpaperi ja voitele myös se. Sekoita jauhot ja ruokasooda. Poista appelsiiniseoksesta siemenet ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää loput sokerista, siivilöi sekaan jauhoseos, lisää vanilja ja kananmunat ja sekoita hyvin. Lopuksi lisää taikinaan oliiviöljy ja sekoita. Kaada taikina vuokaan ja paista 45 minuuttia. Anna jäähtyä puolisen tuntia.

Irrota kakku pannulta ja jäähdytä. Ripottele jäähtyneen kakun pinnalle hyppysellinen sormisuolaa ja tarjoile appelsiiniviipaleiden sekä tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Mehua voi pusertaa osan myös suoraan kakkupalan päälle mehevyyttä lisäämään.


Teksti: Tuulia, kuvat: Tanja ja Tuulia

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Baobab



Punavuoren Mokosta löytyy erä ranskalaisen Baobabin huumaavan ihania tekstiilejä. Baobabin luomukset saavat inspiraationsa kahdesta eri maailmankolkasta: Ranskasta ja Intiasta. Punaisena lankana toimii kahden kulttuurin synteesi, josta syntyy ihastuksen huokauksia herättäviä peittoja, tyynyjä, tyynyliinoja, kasseja ja vaatteita. Värikkäät kuviot tuovat aurinkoisen kesäfiiliksen sateisiinkin päiviin.


Kuvat: Tuulia ja Tanja, teksti: Tuulia




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...