perjantai 2. marraskuuta 2012

Ihania lempiasioita


Aloitimme n. kuukausi sitten Lempiasioita myymäläinstallaatioprojektin ja blogihaasteen. On ollut aivan mahtavaa lukea teidän lempiasioita ja saimme niistä paljon inspiraatiota ja lämmintä mieltä myös itsellemme! Kaikkien osallistujien kesken arvomme 3 kpl Mokon lahjakortteja ja voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Tässä postauksessa on muutamia otteita esillepanoista, jotka on toteutettu teidän lähettämistä lempiasioista. Kaikki esillepanokuvat löytyvät täältä.

Lempparijuttuina tällä hetkellä oli monenmoista asiaa, abstrakteista konkreettisiin asioihin, ja pienistä yksityiskohdista isoihin linjoihin. Syys- ja talvikauden vaikutus oli vahvasti nähtävissä lempparijutuissa - villasukat ja kynttilät nousivat monen listalla top kymppiin. Kaiken kaikkiaan eniten esille tulleita lempiasioita olivat (ei tässä järjestyksessä):

  1. Kynttilät ja lyhdyt
  2. Nukkuminen ja uni
  3. Perhe
  4. Villasukat
  5. Kutominen
  6. Kahvi & tee ja niihin liittyvät rauhoittumisen hetket

Lempiasioita listauksia näkyi myös runsaasti blogeissa. Listojen lukemisesta tulee hyvälle tuulelle joten kannattaa lukea jos niitä tulee vastaan! Mukavia lempparilistoja on luettavissa mm. näistä blogeista:



Iso kiitos kaikille osallistuneille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...