Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Merci for Serax




Merci for Serax astiat ovat saapuneet Punavuoren Mokoon!

Tyylikäs astiasarja on suunniteltu Merci-myymälään. Merci on kuuluisa pariisilainen lifestyle-kauppa ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Nyt myös me saamme loihtia kauniita kattauksia näillä ihanuuksilla. Lautaset, kulhot ja vuoat on tehty hiekkakivestä ja Mokosta niitä löytyy kolmessa eri värissä: sinisenä, valkoisena ja mustana. Ihanaa näissä on myös se, että astiat on suunniteltu ”palapeliksi”, jolloin niitä voi pinota ja asetella oman mielen mukaan. Astiat kestävät mikron, uunin ja konepesun.

Merci for Serax astioita on saatavilla pieni erä myös Mokon verkkokaupasta.



Kuvat Seraxin nettisivulta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Moko matkustaa – Paris mon amour

Mokossa työskentelyssä on monia mukavia puolia, yksi vuoden kohokohdista on kun pääsemme Pariisiin. Käymme kaksi kertaa vuodessa Maison & Objet -messuilla tapaamassa tavarantoimittajiamme ja samalla vietämme muutaman päivän kaupungilla fiilistelen ja Pariisin ilmaa nuuhkien. Pariisi on aina ajanhermolla ja trendikäs, mutta silti juuri se vanha, klassinen Pariisi on se, joka meidät hurmaa kerta toisensa jälkeen. Yksi lempipaikoistamme on Palais Royalin puisto, jonka ihana rauha hellii väsynyttä kulkijaa keskellä kuhisevaa suurkaupunkia.



Kuvat: Lilli & Susu
Kuvankäsittely: Tuulia
Teksti: Lilli

torstai 11. kesäkuuta 2015

A L'Olivier + appelsiini-oliiviöljykakku

A L'Olivierin maustettuja oliiviöljyjä.

Uutuustuote kookos-vinaigrette

Klassikko: kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy.

Balsamicoa moneen makuun. 


Moko Marketteihin saapui tällä viikolla Ranskasta odotettu kuorma A L'Olivierin herkullisia oliiviöljyjä, viinietikoita ja vinaigretteja. Sarjaan kuuluu vaikka mitä maustettuja öljyihanuuksia, mutta tällä kertaa inspiroidumme öljyjen kuningattaresta, kylmäpuristetusta neitsytoliiviöljystä. 

Kaikki eivät ehkä tule ajatelleeksi, että oliiviöljy soveltuu myös monien makeiden herkkujen leivontaan. Nappasin oheisen reseptin A L'Olivierin ranskankieliseltä kotisivulta. Muuntelin sitä hieman ja vedin pari mutkaa suoraksi. Sokerin määrää vähensin dramaattisesti, sillä alkuperäisessä ohjeessa sitä oli 1,5 desiä enemmän! Käytin kakkuun ruskeaa sokeria, mutta sokerin voi korvata myös hunajalla kokonaan tai osittain. Jos kaapista löytyy eteeristä sitrusöljyä, voi sitä lisätä joukkoon pari tippaa lisämakua antamaan. Reseptiä voi muunnella myös eteenpäin lisäämällä taikinaan turkkilaista jogurttia ja vähän enemmän jauhoja. Alkuperäisessä reseptissä appelsiineja ei käsketty missään vaiheessa kuorimaan, joten kuorellinen variaatio kakusta on myös ilmeisesti mahdollinen. Tällöin on tärkeää käyttää luomuappelsiineja ja keitellä kuoret kunnolla kypsiksi. 

Appelsiini-oliiviöljykakku

2 appelsiinia (pienikokoisia appelsiineja 3)
2 dl sokeria
pehmeää voita pannun rasvaukseen
4 dl vehnäjauhoja
3 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria tai maustemitallinen aitoa vaniljaa
4 munaa
6 rkl neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa koristeluun


Kuori ja leikkaa appelsiinit neljään osaan. Kiehauta litra vettä kattilassa, lisää appelsiinit veteen, kiehauta uudelleen ja keittele muutaman minuutin ajan. Kaada vesi pois ja lisää appelsiinien joukkoon puolitoista desiä sokeria ja kaksi desiä vettä. Jos käytät luomuappelsiineja, raasta kuorta reilusti mukaan. Hämmennä seosta liedellä keskilämmöllä puolisen tuntia. Ota kattila liedeltä ja jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreän, halkaisijaltaan n. 25cm irtopohjavuoan reunat ja leikkaa pohjalle leivinpaperi ja voitele myös se. Sekoita jauhot ja ruokasooda. Poista appelsiiniseoksesta siemenet ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää loput sokerista, siivilöi sekaan jauhoseos, lisää vanilja ja kananmunat ja sekoita hyvin. Lopuksi lisää taikinaan oliiviöljy ja sekoita. Kaada taikina vuokaan ja paista 45 minuuttia. Anna jäähtyä puolisen tuntia.

Irrota kakku pannulta ja jäähdytä. Ripottele jäähtyneen kakun pinnalle hyppysellinen sormisuolaa ja tarjoile appelsiiniviipaleiden sekä tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Mehua voi pusertaa osan myös suoraan kakkupalan päälle mehevyyttä lisäämään.


Teksti: Tuulia, kuvat: Tanja ja Tuulia
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...