Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tekstiilit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tekstiilit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 3. luukku aukeaa: Tanjan lahjatoiveet



MOKON VISUALISTI TANJA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Melkein nolottaa myöntää, että olen melkoinen tavarahamsteri. En toki minkä tahansa tavaran hamsteeraaja vaan vanhan, kauniin ja erityisen. Mieluisinta minulle on hankkia kaunista vintagea, antiikkikauppojen peränurkat yleensä kiinnostelee. Matkoilla suuntaan aina kirppareille ja kaikenmaailman markkinoille. Kauniisiin astioihin minulla on ihan erityinen (perheeni mielestä jo vähän käsistä lähtenyt) hinku.

Tykkään sisustaa puuterisilla, kauhtuneilla ja murretuilla värisävyillä. Puuvillasamettityynyt olisivat juuri hyvät sohvallemme, käsintikattu silkkipeitto niin ihana sängyllemme.

Tykkään tehdä kotonammekin asetelmia, sommitella käyttöesineita vaikkapa kukkien, kynttilöiden ja kaikenlaisten kuriositeettien sekaan. Tämä vanha intialainen pöytä sykähdytti heti ensi näkemällä minua. Miten hauska pöytä pitkine jalkoineen, täydellinen asetelmapöytä kerrassaan! Never stop to think... Do I have a place for this -kirja on naurattanut ja houkuttanut minua jo pitkään. Eipä juuri sopivampaa opusta meikäläiselle voisi ollakaan. Kirjassa on ihanan inspiroivia kuvia mitä runsaimmista ja mielikuvituksellisimmista asetelmista ja kokoelmista.

Tykkään käsintehdystä, ja itsekin harrastan käsitöitä, ranskalaisen Macon&Lesquoyn käsin brodeeratut rintaneulat ovat hervottoman ihania, humoristisia ja myös ihanan ylellisiä. 

Musiikki soi meillä lähes aina  – keittiössäkin olisi ihana olla levysoitin. Vintagea huokuva Crosley olisi tosi nasta, bluetooth-yhteydestä iso plussa. 

Ystävät tietävät minut tuoksukynttilöiden suurkuluttajaksi. Mokon omat uudet tuoksukynttilät ovat myös mieleeni ja niitä kuluu. Olohuoneeseen Dora ja keittiössä poltan yhtäaikaa Dinaa ja Lunaa.

Mokon omiin säilytyslaatikoihin olen pakannut kenkiä eteisessämme, jossa kenkiä ei saa mihinkään kaappiin piiloon. Hauskimmalta näyttää, kun laatikoita on eri väreissä ja kuoseissa. Ja nyt uusimmasta sarjastamme Orange Fan houkututtaa kovasti. Kirjalaatikko taas olisi kiva vauvamme pienille muistoesinelle.



Tanjan kuva: Tuulia

tiistai 17. toukokuuta 2016

Mokon kotona

Tässä valoisassa, Helsingin Eirassa sijaitsevassa asunnossa asuu toinen Mokon pyörittäjistä. Tunnelma asunnossa on mokomaisen boheemi ja tavarat vaihtavat paikkaa yhtenään. Paljon on vanhaa ja vähän uutta, vuosien varrelta Mokosta hankittua ja matkoilta Burmasta, Intiasta, Istanbulista, Marokosta ja sieltä sun täältä tuotua. 

Mokon henkeä huokuva keittiö on tämän kodin sydän ja siellä vietetään paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa yhdessä hartaasti ruokaa laittaen ja syöden. Keittiön pöydän pinnassa näkyvät hauskasti asunnon emännän opiskeluvuodet. Se toimi aikanaan taideopintoja suorittavan yhdistettynä maalaus- ja ruokapöytänä. Juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät kodista rennon ja kotoisan. Kodissa saa näkyä eletty elämä, eikä kaiken tarvitse aina olla niin pilkulleen mietittyä. Se jos mikä on mokomaista. 



maanantai 8. helmikuuta 2016

Tekstiilimaniaa Moko Marketeissa

Mokoissa suunnataan jo katse kohti tulevaa kevättä. Valo lisääntyy ja kevätsiivouksen ohella tekee mieli piristää kotia uusilla väreillä. Pari uutta, kaunista tyynynpäällistä muuttaa jo ihmeen paljon kodin ilmettä. Myymälöistämme löydät akuutin sisustushimon iskiessä upean valikoiman tekstiileitä Moko 100% pellavaa -mallistosta, Chhatwal & Jonssonilta, Afro Artilta, Bungalowilta, Linumilta..


Verkkokaupastamme löydät osan näistä tekstiileistä. Laajimman valikoiman löydät myymälöistä.

Kuvat: Tuulia Kolehmainen

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uudistuneen Moko Market Punavuoren tunnelmia


Punavuoren Moko Market avasi ovensa remontin jäljiltä uudistuneena joulukuun toisella viikolla. Myymälä sai uutuuttaan kiiltävän lattian ja ihania sävyjä seiniinsä. Ruokalijat, kahvittelijat ja ostosten lomassa levähtäjät saivat mukavan oleskelualueen myymälän puolelle. Hyllyt täytimme ihanilla uutuustuotteilla ja vanhoilla tutuilla. 

Tervetuloa inspiroitumaan uuteen myymäläämme!


Kuvat: Tuulia Kolehmainen



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...