Näytetään tekstit, joissa on tunniste saippua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saippua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Saippua nimeltään Saipua

Punavuoren Mokoon saapuneiden huumaavan tuoksuisten, käsintehtyjen saippuoiden takana on Brooklynilainen perheyritys Saipua. Nimi herättää välittömästi kysymyksiä: mikä ihmeen Saipua ja miksei Saippua?! Nimen takaa löytyy kuin löytyykin myös suomalaisia tekijöitä. 

Saipuan saippuoiden valmistamisen aloitti Susan Ryhänen -niminen suomalaisnainen kymmenisen vuotta sitten. Aluksi oli kellari, moninaiset kokeilut ja kenkälaatikko, joista viimeksi mainittu toimi ensimmäisenä saippuamuottina. Tekemällä oppii ja vähitellen Susanin ja yritykseen mukaan lähteneiden perheenjäsenten ja ystävien käsissä alkoi syntyä ensiluokkaisia saippuoita. Tämän vuosituhannen puolella yritys perusti ensin oman saippua- sekä kukkakaupan ja osti lopulta oman farmin, jossa alkoi kasvattaa niitä kaikkein kauneimpia kukkia. Oman tilan kukista syntyy nyt ylimaallisen ihania kukkataideluomuksia erilaisiin tlaisuuksiin. Kuvia voi ihastella osoitteessa  www.saipua.com. Tällaisista ekologisin arvoin kauneutta ja käytännöllisyyttä luovista yrityksistä tulee kerrassaan hyvä mieli ja hirveä hinku perustaa oma kukkafarmi!


Saipuan käsintehdyt- ja pakatut, kemikaalivapaat saippuat ovat oliiviöljypohjaisia, kylmäpuristetuista öljyistä valmistettuja palasaippuoita, joiden ihanat tuoksut tulevat suoraan luonnosta: eteerisistäöljyistä ja yrteistä. Jokainen saippua sisältää 40-60 % ihoa kosteuttavaa oliiviöljyä.


Teksti: Tuulia, kuvat: Tuulia, www.saipua.com sekä worldsendfarm.com

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...