keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Roosan suosikit

Meillä täällä Mokossa on aika ajoin sisustusalan harjoittelijoita, jotka tulevat tutustumaan alan töihin. Tällä hetkellä meillä harjoittelua tekemässä on Roosa. Hän listasi meille suosikkituotteensa Mokon valikoimista ja muutaman sisustusvinkin teidän iloksi.

Paperipillit 
Paperipillit on hauskoja, etenkin kun niitä löytyy erilaisia ja kivoissa väreissä. Niissä on vanhanajan tunnelmaa. 

Puu-muovisormus
Tässä erikoisessa sormuksessa pidän materiaalien oivaltavasta yhdistämisestä. Se on näyttävä olematta kuitenkaan liian iso tai pramea, joten sitä voi käyttää hyvin arkenakin.  

Tyynyliina neonkeltaisilla aksenteilla
Tämä tyynyliina kiehtoo minua sen väriyhdistelmän takia. Neonkeltainen yhdistettynä vaaleaan beigeen on samalla utuinen ja moderni graafisine kuvioineen. 

Roosan suosikkijuttuja ja vinkkejä sisustukseen:

Valo
Tällaisena pimeänä vuodenaikana alkaa kaivata valoisuutta. Ikkunoista pikkuhiljaa lisääntyvä luonnonvalo ja valaisimet tuovat huoneeseen kuin huoneeseen tilan tuntua ja erilaisilla valaistuksilla voi luoda tunnelmia. 

Neonvärit
Neonvärit ovat pirteitä ja niiden räikeys antaa hauskan ja humoristisen twistin. 

Vanhan ja uuden yhdistäminen
Moderniin sisustukseen saa särmää kun siihen yhdistää vanhoja huonekaluja, jolloin molempien parhaat puolet pääsevät paremmin esille. 

Graafisuus ja kirjaimet
Kirjain ja tekstitelementeillä saa luotua näyttäviä kokonaisuuksia seinille perinteisten maalausten sijaan. Yhdistele julisteisiin kolmiulotteisia valokirjaimia tms jolloin saat hauskan esillepanon. 

Sisustustyynyt
Tyynyjä ja tyynynpäällisiä vaihtamalla on helppo muuttaa sisustuksen ilmettä joutumatta pistämään koko sisustusta uusiksi. 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Le Palais des Thés teet

Mokossa on myynnissä Le Palais des Thés’n teetä. Tämän ranskalaisen teetalon valikoima on tavanomaista laajempi, sisältäen teetä myös harvinaisemmista teen tuottajamaista sekä vaikeasti saaatavia teelaatuja. Kaikki tuotteet ovat erittäin korkealaatuisia.

Teessä tärkeää on seuraavat aistinvaraiset ominaisuudet: tuoreus, rikas aromi, koostumus, tasapaino, ja pitkä jälkimaku ja Palais des Thés teelaaduissa nämä kaikki ovat täydellisesti tasapainossa. Jokainen teemaku on aistimatka teen maailmaan. Tutustu teemakuihin verkkokaupassa tai tule Mokon kahvilaan teelle ja ota vaikka joka kerta eri maku:



perjantai 11. tammikuuta 2013

Lehtien sivuilla

Moko on taas vilahdellut eri lehtien sivuilla. Koti ja Keittiö 1-2/2013 numerossa oli mukava Potkua pastasta -juttu, jossa näkyi Nicholas Vahe pippurimylly, A'Oliviers öljy sekä punaisia purkkeja meidän valikoimista:
Koti ja Keittiö 1-2/2013

Samaisessa lehdessä yksi meidän Intialaisista kaapeista erottui edukseen: 
Koti ja Keittiö 1-2/2013

Samoin kuviollinen kulho: 
Koti ja Keittiö 1-2/2013

Viimeisin Suuri Käsityölehti ilahdutti kirkkaalla värimaailmallaan. Sentou -sohva sopii siihen kuin nappi silmään!
Suuri Käsityölehti 1/2013

Amy Butlerin River Shine - kangas istuu mainiosti nappikoteloihin ja pussukoihin: 
Suuri Käsityölehti 1/2013

Suuri Käsityölehti 1/2013

Joulun aikaan Me Naisten juttu Rennosti Raidoissa oli osaksi kuvattu Moko Marketissa. Kuvauksia on aina jännä seurata ja tuloksien näkeminen on äärimmäisen mielenkiintoista! 
Me Naiset 50/2012


tiistai 8. tammikuuta 2013

Tällaista tänään

Myymälässä vietetään perus tiistai päivää. Remonttiale on käynnissä, järkkäillään tulevan remontin alta tavaraa pois, himoitaan La Molinan kaakaota ja syödään panna cottaa. Täällä virtuaalisen maailman puolella saimme mukavan tunnustuksen Elämää Akkalassa -blogin Tanjalta. Kiitos Tanja, tämä lämmittää mieltämme! Me jatkamme tunnustuksen eteenpäin seuraaville uudehkoille hauskoille blogeille:



Tässä tunnustuksen pelisäännöt:

  • Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
  • Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
  • Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Tällaista täällä tänään!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...