lauantai 17. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 5. luukku aukeaa: Anssin lahjatoiveet



PUNAVUOREN KAHVILAN ESIMIES ANSSI KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Vapaa-ajallani pyrin näkemään kavereita ja perheenjäseniä mahdollisimman paljon. Käyn salilla ja koirani kanssa lenkkeilemässä. 

Joulun vietän perheeni ja kaveriperheeni kanssa. Aaton vietän yleensä ensin kaverin perheen kanssa. Syödään ja juodaan hyvin, avataan lahjat, pelaillaan lautapelejä ja nautitaan toistemme seurasta. Tapaninpäivänä kokoonnumme oman perheen kanssa joulupöydän ääreen.

Jouluherkuista odotan ehdottomasti eniten äidin tekemiä lihapullia (jätän itse kinkun väliin) ja porkkana- ja lanttulaatikoita. Glögi ja joulutorttu kruunaa aterian.

Lahjoihin valitsin useamman erilaisen maustetun teen, koska talvisin sopii nautiskella illemma kotioloissa lämmintä teetä.

Monet ystävistäni tykkäävät kokkailla kotona. Opiskelija budjetilla -keittokirjasta saa hyviä uusia ideoita. 

Laatikoihin voi pakata lahjat ja käyttää myöhemmin säilytyslootina. Olen jo kasannut pari lahjaa näihin Mokon laatikoihin, mutta ei kerrota niistä vielä kellekään :)

torstai 15. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 4. luukku aukeaa: Mariannan lahjatoiveet


SÖRNÄISTEN MOKON KAHVILAN ESIMIES MARIANNA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN

Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa, vapaa-aika meneekin useimmiten reseptejä ja keittokirjoja lukiessa, inspiraatioita etsiessä. Keittokirjoista parhaita ovat ne kirjat, joissa kuvat ovat niin hienoja, että vesi nousee kielelle jo kuvia katsellessa.


Myönnän että selaan kirjoista ensin kuvat ja kuvien perusteella valkkaan usein reseptit. Hyvä ruoka tarvitsee kauniit astiat ja niitä minulla onkin kotona vino pino. Kaapeistani löytyy Mokon ihania Tokyo Design -astioita teepannusta soijakippoon. 

Joulun alla tykkään polttaa kynttilöitä, ne tuovat lämpöä ja valoa pimeisiin päiviin. Jokaiseen ruokahetkeen ja juhlakattaukseen mahtuu kaunis kynttilä tunnelmaa luomaan!



Mariannan kuva: Tanja


lauantai 10. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 3. luukku aukeaa: Tanjan lahjatoiveet



MOKON VISUALISTI TANJA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Melkein nolottaa myöntää, että olen melkoinen tavarahamsteri. En toki minkä tahansa tavaran hamsteeraaja vaan vanhan, kauniin ja erityisen. Mieluisinta minulle on hankkia kaunista vintagea, antiikkikauppojen peränurkat yleensä kiinnostelee. Matkoilla suuntaan aina kirppareille ja kaikenmaailman markkinoille. Kauniisiin astioihin minulla on ihan erityinen (perheeni mielestä jo vähän käsistä lähtenyt) hinku.

Tykkään sisustaa puuterisilla, kauhtuneilla ja murretuilla värisävyillä. Puuvillasamettityynyt olisivat juuri hyvät sohvallemme, käsintikattu silkkipeitto niin ihana sängyllemme.

Tykkään tehdä kotonammekin asetelmia, sommitella käyttöesineita vaikkapa kukkien, kynttilöiden ja kaikenlaisten kuriositeettien sekaan. Tämä vanha intialainen pöytä sykähdytti heti ensi näkemällä minua. Miten hauska pöytä pitkine jalkoineen, täydellinen asetelmapöytä kerrassaan! Never stop to think... Do I have a place for this -kirja on naurattanut ja houkuttanut minua jo pitkään. Eipä juuri sopivampaa opusta meikäläiselle voisi ollakaan. Kirjassa on ihanan inspiroivia kuvia mitä runsaimmista ja mielikuvituksellisimmista asetelmista ja kokoelmista.

Tykkään käsintehdystä, ja itsekin harrastan käsitöitä, ranskalaisen Macon&Lesquoyn käsin brodeeratut rintaneulat ovat hervottoman ihania, humoristisia ja myös ihanan ylellisiä. 

Musiikki soi meillä lähes aina  – keittiössäkin olisi ihana olla levysoitin. Vintagea huokuva Crosley olisi tosi nasta, bluetooth-yhteydestä iso plussa. 

Ystävät tietävät minut tuoksukynttilöiden suurkuluttajaksi. Mokon omat uudet tuoksukynttilät ovat myös mieleeni ja niitä kuluu. Olohuoneeseen Dora ja keittiössä poltan yhtäaikaa Dinaa ja Lunaa.

Mokon omiin säilytyslaatikoihin olen pakannut kenkiä eteisessämme, jossa kenkiä ei saa mihinkään kaappiin piiloon. Hauskimmalta näyttää, kun laatikoita on eri väreissä ja kuoseissa. Ja nyt uusimmasta sarjastamme Orange Fan houkututtaa kovasti. Kirjalaatikko taas olisi kiva vauvamme pienille muistoesinelle.



Tanjan kuva: Tuulia

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 2. luukku aukeaa: Minnan lahjatoiveet



MOKON SISUSTUSMYYJÄ MINNA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Kotini on värikäs ja boheemi kuten minä itsekin. Perheeseen kuuluu aviomies, kaksi aikuista lasta ja varsin persoonallinen kissa nimeltä Hynynen. Rakkaita harrastuksiani ovat lukeminen, jooga ja ulkoilu. Lahjatoiveeni ovat lämpimän sävyisiä. Värit ovat voimavarani ja Intia yksi suosikkimaistani. Kotoani löytyy jo yksi Mokon intialainen kaappi ja nyt olen toivonut pukilta sille kaveria.

Seuraava matka on varattuna ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja koska rakastan karttoja valitsin Rooman kartta -julisteen seinälleni. Matkoillani pidän aina päiväkirjaa ja olen muutenkin kalenterihullu. Rifle Paperin pirteän oranssi päivyri on täydellinen valinta minulle.  Jäätelökirjaa toivon, koska olen herkkuhousu. Kirjan ohjeilla tehdyt jäätelöt ovat ihan oikeasti myös terveellisiä ja sallittu nautinto. Kotona katan pöydän aina värikkäästi ja käytän usein eripari astioita. Tokyo Designin kippoja löytyy kotoa jo useita, mutta ei vara venettä kaada :)


Minnan kuva: Tanja

torstai 1. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 1. luukku aukeaa: Evan lahjatoiveet



MOKON SISUSTUSMYYJÄ EVA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Rakastan matkustelua ja erityisesti värikäs ja huumaava Intia on lähellä sydäntäni. Matkoiltani olen saanut paljon inspiraatiota sisustamiseen ja se näkyy meillä kotona väreinä ja eloisuutena. Kotona asuu minun lisäkseni mies, kaksi lasta ja Nelson-kissa eli vilskettä riittää! Toivon joulupukilta näitä ihanuuksia, koska ne tuovat minulle mieleen kaukaiset matkani ja sopivat tyyliini kuin nakutettu.



Evan kuva: Tanja

maanantai 21. marraskuuta 2016

Vegemania-kirja + kaurapannareiden resepti pähkinä-sitruunakreemillä

Vegemania on kirja, jonka kirjoittamisesta entinen huippu-urheilija Manuela Bosco haaveili vuosia. Lopulta syntyi tämä upea kirja yhteistyössä suomalaisen Cozy Publishin laatukustantamon kanssa. Kirjaa on ilo selata. Kauniit valokuvat, herkulliset vegaaniset reseptit ja tyylikäs taitto tekevät siitä enemmän kuin vain reseptikirjan. Reseptien ohella Manuela kirjoittaa omasta ruokafilosofiastaan sekä antaa vegaanisuuteen ja ravintoon liittyvää käytännön tietoa.


Kirjan ytimessä on ruokaan liitetty ilo. Hyvällä fiiliksellä laadukkaista raaka-aineista valmistettu ruoka tekee syöjälleen hyvää. Reseptit on jaettu kahdeksaan eri kategoriaan: smoothiet ja fruitiet, keitot, bliss bowls, salaatit ja kylmät ruoat, lämpimät ruoat, jälkiruoat, välipalat ja kastikkeet. Ruokahifistelyyn kirjassa ei sorruta vaan reseptiikan ydin on sen helppoudessa.


KAURAPANNARIT PÄHKINÄ-SITRUUNAKREEMILLÄ


1 tl psylliumia
2 dl vettä tai pähkinämaitoa
3 dl jauhettuja kaurahiutaleita
kanelia
2 banaania

Kreemi:
3 pakastettua banaania viipaleina
1 dl saksan- tai pekaanipähkinöitä (liota 2 h)
1 rkl seesaminsiemeniä (liota 2 h)
3 kuivattua viikunaa
3 tuoretta taatelia (kivettömiä)
1-1,5 dl mantelimaitoa tai vettä
1 sitruunan mehu
puolikkaan limen mehu

Koristeluun:
vaahterasiirappia
pähkinöitä
karhunvatukoita (tai muita marjoja)

Laita psylliumjauhe nesteeseen ja anna turvota 1o minuuttia. Kuori banaanit. Jauha kaurahiutaleet hienoksi jauheeksi tehosekoittimessa ja lisää joukkoon muut aineet. Paista taikinasta teflonpannussa ilman öljyä pieniä pannareita.

Valmista kreemi laittamalla paloitellut banaanit ja liotetut pähkinät ja seesaminsiemenet (kaada vesi pois, huuhtele ja valuta), viikunat (poista kovat kannat), taatelit ja neste tehosekoittimeen. 

Kun seos hieman saostuu, purista sitruunan ja limen mehut mukaan ja sekoita vielä hetki. Kun seos on kreemimäisen pehmeää, tarjoile panareiden päällä. Koristele vaahterasiirapilla, pähkinöillä ja marjoilla. 


Kuvausastioina kirjassa vilahtelee siellä sun täällä Mokosta lainattuja astioita. Kuvissa Tokyo Designin kippoja.


Kirjaa on saatavilla Moko Marketeista sekä verkkokaupasta.


Teksti ja kuvat: Tuulia

maanantai 3. lokakuuta 2016

Punavuoren Mokon uusi brunssi + puolukkatuorepuuron ohje

Punavuoren Mokon Farmer's Garden Green Brunch -uutuusbrunssi pyörähti käyntiin syyskuun lopulla.

Uusi menu on satokausien mukaan elävä, lämpimän maalaishenkinen ja raikkaan kasvispainotteinen. Listalta löytyy herkkuja sekä vegaaneille että sekasyöjille. Brunssipöydästä löytyy tuorelingottuja mehuja, haudutettuja puuroja, omatekoisia hilloja, salaatteja, leivonnaisia. Ajatuksena on, että erilaisia ruokavalioita noudattavat voisivat istua saman pöydän ääreen nauttimaan ruoasta ja kaikilla olisi kivaa :)


Mokon täyttävä ja terveellinen puolukkatuorepuuro + maistuva vegaanivahtoehto


1,5 dl kaurahiutaleita tai ruiskaurahiutale -sekoitusta
1/4 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1,5 dl ananasmehua  
1/4 dl pellavansiemeniä rouheena
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kaurajogurttia
2 dl puolukkaa (tai muita marjoja ) osittain soseutettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa / sokeria tai sokerisiirappia

Sekoita kaikki aineet keskenään ja maista. Hiutaleet imevät paljon nestettä, lisää tarpeen mukaan.


Tutustu uuteen brunssimenuun ja varaa pöytä: moko.fi. Varaukset myös puhelimitse 010 3156156 tai sähköpostitse mokomarket@moko.fi.

Kuvat: Tuulia

maanantai 12. syyskuuta 2016

Moko's Juice Bar

Avasimme Punavuoren Mokossa viime viikolla mehubaarin aamuja raikastamaan. Baari on toiminnassa joka arkiaamu klo 9-11 ja tarjolla oli avajaisviikolla neljää eri tuoreista hedelmistä ja juureksista mehustettua herkkujuomaa:  kirpeää omenaa, porkkanapommia, juuresjuissia ja Simplicité-nimen saanutta hedelmäjuuresmehua. 


Suosituimmaksi nousseen mehumme resepti:

JUURESJUISSI

1 appelsiini
inkivääriä peukalonpään kokoinen pala - tai maun mukaan
200g tummia rypäleitä
2 isohkoa porkkanaa
1/2 sitruuna kuorineen 
1 pieni punajuuri
2 isohkoa omenaa


Kuori appelsiini. Pese sitruunan kuori hyvin ellet käytä luomusitruunaa. Pilko sitruunan puolikas paloiksi. Ainakin Mokon kone vähän hypähtää sitruunankuorelle jos koko puolikkaan laittaa kerralla. 

Tässä reseptissä maistuvat raikkaat sitrukset, makeutta tuovat rypäleet ja tasapainoa tuovat juurekset. Satsista tulee 3-4 lasillista voimajuomaa.

Cheerio!


Psst..Punavuoren brunssi uudistuu pian ja uusi menu tulee pitämään sisällään myös näitä mehuja!

Kuvat: Tuulia

torstai 1. syyskuuta 2016

Lillin helppo herkkutattipasta & lehtikaalipesto


Ohje neljälle

Valmista tatit:

Putsattuja pilkottuja herkkutatteja noin 1 litra
Voita tai öljyä paistamiseen.
Ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

Paista tatit kuumalla pannulla kullaruskeiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla.

Valmista pesto:


Puoli punttia basilikaa
2-4 lehtikaalin lehteä pieneksi pilkottuna
1 dl paahdettuja cashew pähkinöitä tai pinjansiemeniä
100g parmesaania raastettuna
1 valkosipulinkynsi
3 dl oliiviöljyä
pieni loraus sitruunamehua

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella massaksi.

Keitä pastaa paketin ohjeen mukaan, sekoita pesto ja sienet kypsän ja valutetun pastan sekaan ja tarjoile!



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lilli's Mess



2 dl kermaa
tuoreita mustikoita (metsämansikat sopii sekaan hyvin)

4 dl granolaa:
½ dl auringonkukansiemeniä,  2 dl moniviljahiutaleita, 1/2 tl kardemummaa,  2 rkl voita, 4 rkl öljyä, 2 rkl sokeria. (Tähän sopivat myös pähkinät ja kookoshiutaleet yms.)

Sekoita granolan ainekset huolellisesti ja paahda paistinpannulla niin, että seos saa sopivasti väriä. Sekoita. Voit paahtaa granolan myös uunissa, muista sekoittaa välillä. Ole tarkkana, seos kärähtää helposti!

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla oman maun mukaan.
Tarjoile tuoreiden marjojen kanssa.



Kuvat: Lillin kermaisen mausteinen marjaherkku tarjoillaan Tokyo Designin kulhoista Moko-tarjottimelta.

Resepti: Lilli, kuvat: Susu

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesäinen nokkos-persiljapesto



 1 litra nuoria nokkosen lehtiä, ei vielä kukkineista kasveista. Huuhtele hyvin ja ryöppää nopeasti muutama minuutti vähässä vedessä.
 2-3 dl persiljaa
– 1-1 1/2 dl oliiviöljyä
– 1 dl parmesaania paloina tai lastuina
– 1 dl paahdettuja pinjansiemeniä (tai cashewpähkinöitä tai auringonkukansiemeniä)
– ripaus suolaa
– ripaus sokeria
– (2 valkosipulin kynttä)
Tämä pesto on ihan mahtava myös niille, jotka eivät valkosipulista välitä.  Makua ei haittaa vaikka valkosipuli tästä puuttuisikin!

Puristele ryöpätyt nokkosen lehdet. (Kun olet huuhdellut nokkoset ensin hyvin voit käyttää keitinveden superterveellisenä teejuoman.)

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen tai sekoita sauvasekoittimella niin, että seokseen jää sopivasti sattumia. Lisää öljyä sen mukaan kuinka paksua pestosta haluat.

Nokkospesto sopii monenlaisten ruokien kanssa. Aivan ihanaa se oli kasvispasta-annoksen pääosassa!

Kokeilimme myös paahtopaistin ja avocadopaahtoleipien kanssa, Namm!

Nokkospesto ei säily pitkään, käytä siis mieluiten heti. Nokkoset ovat parhaimmillaan alkukesästä, mutta vielä ehtii! Valitse nuoria kasveja joissa ei ole vielä kukintoa.



Kuvat ja resepti: Susu

torstai 26. toukokuuta 2016

Raakakaakao-kaura-taatelismoothie




Smoothie kolmelle:

2 kypsää banaania
7 dl kauramaitoa (tai muuta suosikkikasvismaitoasi)
max 50g kuivattuja taateleita (riippuen siitä kuinka makeaa haluat)
1-2 tl raakakaakaojauhetta
1/2 dl cashewpähkinöitä
ripaus suolaa

(Ripaus psylliumkuitua sekä sekä Toco-riisilesejauhetta tuovat juomaan lisää rakennetta, mutta ne voi myös jättää pois.)

Heitä kaikki ainesosat blenderiin ja surauta herkku valmiiksi juomaksi.

Mokon uutuussmoothie on maidoton, gluteeniton ja sokeriton, muttei ollenkaan mauton – päin vastoin! Taateli ja banaani tuovat herkkujuomaan luonnollista makeutta sekä täyteläisyyttä ja raakakaakao piristää lempeästi. Tämän reseptin kaikki ainesosat sisältävät paljon arvokkaita vitamiineja ja hivenaineita, mutta ei ole raakakaakaon voittanutta.

Raakakaakao kuuluu maailman ravinnerikkaimpiin ruoka-aineisiin. Se sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa. Antioksidantteja ja magnesiumia siinä on enemmän kuin missään muussa ruoka-aineessa. Kaakao sisältää myös paljon rautaa, sinkkiä, kuparia, mangaania, kromia, rikkiä sekä kuituja.

Perinteinen tapa valmistaa kaakaota ja suklaata kuumentamalla ja voimakkaasti käsittelemällä tuhoaa valtaosan arvokkaista ravintoaineista. Raakakaakaon valmistus sen sijaan tapahtuu lempeästi n. 40 asteen lämmössä, jolloin kaikki arvokkaat ravintoaineet säilyvät kaakaossa.

Se joka väitti suklaan olevan epäterveellistä oli väärässä. :)



Teksti ja kuvat: Tuulia, resepti: Moko

tiistai 17. toukokuuta 2016

Mokon kotona

Tässä valoisassa, Helsingin Eirassa sijaitsevassa asunnossa asuu toinen Mokon pyörittäjistä. Tunnelma asunnossa on mokomaisen boheemi ja tavarat vaihtavat paikkaa yhtenään. Paljon on vanhaa ja vähän uutta, vuosien varrelta Mokosta hankittua ja matkoilta Burmasta, Intiasta, Istanbulista, Marokosta ja sieltä sun täältä tuotua. 

Mokon henkeä huokuva keittiö on tämän kodin sydän ja siellä vietetään paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa yhdessä hartaasti ruokaa laittaen ja syöden. Keittiön pöydän pinnassa näkyvät hauskasti asunnon emännän opiskeluvuodet. Se toimi aikanaan taideopintoja suorittavan yhdistettynä maalaus- ja ruokapöytänä. Juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät kodista rennon ja kotoisan. Kodissa saa näkyä eletty elämä, eikä kaiken tarvitse aina olla niin pilkulleen mietittyä. Se jos mikä on mokomaista. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...